Mutaatio

Nyt loppuu älli, ei yllä ymmärrys. Tänään pidettiin angoroiden kerimispäivä, ne on hyvä alkusyksystä aina keriä että kasvaa sitten viileneviin päiviin hyvä villa. Valmistaudutaan samalla myös näyttelyttämään Riveriä muutaman kerran talvella.
Riveristä tuli soma pikkuinen rotta, joka kutistui käytännössä puoleen siitä huolimatta, että pikkutyttö on kasvanut hurjasti kotiuduttuaan ja villakaan ei vielä ollut lähelläkään täyttä mittaa. Mukavasti siitä silti irtosi villaa, vaikkakin vielä vähän vauvanpehmeää.
Lambi taasen aiheutti ihan todellisen tyrmistyksen. Sillä on villan laatu huonontunut iän myötä, mikä on sinänsä ihan odotettavaa. Kerimisoperaatio paljasti meinaan muitakin muutoksia. Lambista on alkanut tulla tavallinen kani! Sille on ihan oikeasti alkanut kasvaa villan sekaan normaali peitinkarva!

20130909-221904.jpg
Normaalikarva on tuota kiiltävää, pohjavilla kun ei kiillä lainkaan.
Ei mitään käsitystä miten tällaista voi edes tapahtua. Ei ole koskaan tullut mieleenkään että kanilla voi vaihtua karvan tyyppi kesken elämänsä! Enkä ole koskaan kuullut kenenkään muun angoran tekevän tällaista. Tosin vanhoista angoroista ei juurikaan ole ihmisillä kokemusta, tuotantoeläinten kun harvoin annetaan elää vanhoiksi asti. Seurailen kyllä mielenkiinnolla miten tämä etenee, ja raportoin varmasti hyvin tarkkaan…

Mainokset

River muutti taloon

IMG_0690
Kuvan © MaiSu

Tällainen tuli.

Olen haeskellut valkoista angoratyttöä lauman jatkeeksi jo hyvän aikaa, Herra Lammas kun on niin ihastuttava ja ystävällismielinen kani että sille olisi kiva tarjota joskus kaveri. Lambin villantuotantokin on hidastunut iän myötä, niin kaipailin myös lankamateriaalia lisää. Valkoinen angora oli vähintäänkin työn ja tuskan takanan hakea, suomalaisilla kasvattajilla kun on kaikilla pelkkää värillistä! Lambinkin tausta on täysi mysteeri, se kun on aikanaan ostettu eläinkaupasta jonne se oli hylätty ilman tietoja, papereita tai edes tatuointia. Epätoivon iskiessä aloin katsella pupusia sillä silmällä jo Ruotsista ja Norjastakin, mutta välimatkat, kielitaidon hienoinen vajavaisuus ja tarjonnan sopimattomuus haittasivat sielläkin. Valkoisia kyllä oli, mutta myyntiin asti tahtoi riittää vain uroksia.
Jossain vaiheessa välähti, että Suomen angorat ovat varmaan pääasiassa villa- eikä niinkään kani-ihmisillä, joten ei kun tiedustelemaan asiaa professori Googlelta. Sitä kautta löytyi sitten Laurilan tila, josta oli juuri sopivasti vapautunut kolmikuinen tytöntyllerö. Mukava päiväretki Mikkeliin toi mukanaan sukulointireissun lisäksi taskuun mahtuvan pienen karvapalleron, joka vietti pari ensimmäistä päivää tyrmistyneenä häkissään ja aloitti sitten ravit josta ei ole tullut loppua vieläkään. Angorat ovat ilmeisesti rauhallisia joko vain uroksina tai sitten vasta vähän vanhempina!
Nimen saimme neidille päättää itse, vaikka sillä paperit onkin. Pikkupallerosta tuli River Song, erään historian hienoimman tv-hahmon mukaan. Nimi sopii Riverille kyllä kuin nenä päähän, se on samanlainen joka paikan menijä kuin esikuvansakin.

Suuri Turvetesti 3: mutkia matkassa

Turvekokeiluja jatkettiin positiiviselta tuntuvan alun rohkaisemana täällä muutama viikko, kunnes tuli isompi mutka matkaan.

Prinssi allergisoitui.
Turve lähtikin sisätiloissa pölyämään huomattavasti enemmän kuin miltä alunperin näytti, ja kesään päin kuivuva ilma ei ainakaan auttanut. Jossain vaiheessa aloimme havaita joka paikan olevan paksun ruskean pölyn peitossa, paljon enemmän kuin purun kanssa. Ja tosiaan Prinssi kehitti itselleen allergisen nuhan, poloisen nenästä vuoti kirkasta limaa ja se aivasteli lähes jatkuvasti. Tilannetta taisi vielä pahentaa sekin, että viime vuoden heinäsadon huonous alkoi tuntua sisäilmassa. Heinää jouduttiin kantamaan roskiin alkavan homeen vuoksi paalikaupalla, ja uutta heinää ei tahtonut saada mistään. Pupuja onkin syötetty tässä jo jonkin aikaa hirvittävän kalliilla eläinkauppaheinällä ja satunnaisella ystäviltä saadulla heinällä, kun uuden sadon paaleja ei ole vielä tullut myyntiin asti.
Prinssin nuhaa siis lähdettiin eläinlääkärikonsultaation jälkeen hoitamaan auringonhattu-uutteella, höyryhengityksellä ja poistamalla pölyttäjiä huoneilmasta mahdollisimman paljon ja nopesti. Tosiaan tui todettua etttä turvehan se oli se suurin riesa, en meinaan ollut missään vaiheessa tullut ajatelleeksi että kuivahko huoneilma ja suhteellisen harva siivoustahti on turpeelle aivan eri tilanne kuin kosteanpuoleinen hevostalli, jossa aika paljon turpeesta vaihdetaan päivittäin. Päivittäinenkään vessalaatikoiden siivous ei tuonut häkkeihin niin paljon uutta kosteaa turvetta että pölyäminen olisi estynyt, ja itse turvepaalikin alkoi kuivua sisällä säilytyksessä.
Ei siinä sitten muu auttanut kuin tyhjennyspuuhiin. Kaikki häkit tyhjennettiin ja imuroitiin muutaman päivän aikana, muoviset myös pyyhittiin. Pieni ympäriinsä shoppailu toi uudeksi kuivikkeeksi kutterinpurun merkiltään Hunter, joka on muistaakseni paketin väitteen mukaan tuplasti imuroitua. Ilmeisen tehokkaasti jopa, koska kyllä alkoi tuntua välittömästi sekä nenässä että sisäilmassa. Edellinen kuivike, Hirnu-puru, aiheutti herkimmillä pupuilla muutamia aivastuksia siivouspäivänä vaikka sitä kuinka suihkutti suolavedellä, mutta nekin pärskyt jäivät Hunterilla historiaan.
Prinssin nuha tosiaan korjaantui levolla ja näillä muilla toimenpiteillä aivan täysin. Energistä soopelimiestä oli kyllä aika työläs lepuuttaa… Nyt ei sitten enää tarvitsekaan kuin neuroottisesti vahtia heiniä, onneksi tänä vuonna näyttäisi tulevan hyvää. Tämä oli siis turvekokeilun päätös meidän talossa, tästä eteenpäin pysyttelemme visusti purussa.

Voi äklötys

Joskus kaninomistajan elämä on vähintäänkin kauheaa ja kummallista. Muiden muassa eilen, jolloin jouduimme kaninpesijäisiin kello kolmelta yöllä.
Tuikku asuu isossa koiranhäkissä keskellä olohuonetta, ja kissat viihtyvät sen päällä. Eilen Susie päätti ihastuttavasti oksentaa hotkimansa ruuan… suoraan Tuikku-paran päälle. Siinä sitä sitten kiikutettiin rusakkopolo äänen nopeudella lavuaariin huuhdeltavaksi ja putsattiin pesäkoppi. Tuikku suhtautui pesuun äärettömän rauhallisesti, mikä kyllä ihmetytti. Ilmeisesti kissanruualle haiseva yrjö selässä inhotti niin paljon, että pesu oli pelkästään kivaa.
Kunnollisen kuivattelun ja iltaruuan lohduttamana tyttönen oli jo aamulla oma pirteä itsensä, mutta kyllä se eilen oli hapan! Eipä sitä itsekään varsinaisesti riemusta hihkunut, mutta pupusten eteen on joskus tehtävä uhrauksia.

Lambin vesikuppi

Lupasin tuossa aiemmin kirjoittaa siitä, miksi Lambi juo kupista eikä pullosta niin kuin normaalit kanit. En oikein itsekään tiedä ihan täysin mitä siinä tapahtui, mutta yritetään… Lambi tuli meille ihan reilusti aikuisena, kanin tavat ihan asiallisesti osaten.

Image

Kuten kuvasta näkyy. Tässä se oli ollut meillä vasta varsin vähän aikaa. Näillä mentiin ihan hyvin monta kuukautta, kunnes kerran huomasin että vesipullo ei ollut vajunut päivän aikana lainkaan. Angoranhan tulisi juoda enemmän kuin muiden samankokoisten kanien, mitä pidemmässä villassa sen enemmän. Oli vielä aika lämmin päiväkin, niin lämpöhalvauksen uhasta huolestuneena laitoin sille häkkiin pullon lisäksi kupin. Lambi taisi vielä kaatakin sen useampaan otteeseen, mutta märistä varpaista huolimatta pullosta ei kadonnut pisaraakaan.

Normaaleilla kaneilla olisi tässä vaiheessa seurannut pullonkäyttökoulu, kyllä pullosta joskus juoneen kanin Siperia opettaa eikä eläin veden äärellä janoon kuole. Angorapalleron kanssa olin kuitenkin roimasti hermostuneempi, joten vesikuppi sai tulla jäädäkseen. Kaikenlaisia erilaisia savikuppeja kävi testauksessa, onneksi kaiken maailman kippoja on nurkat täynnä sekä näyttelyvoittoina että tullut taloon muuttaneiden aikuisten kanien mukana. Pisimpään oli käytössä iso ruskea koirien vesikuppi jossa luki isolla DOG. Se oli kokonsa puolesta erinomainen, ei kaatuillut ja vettä mahtui reilusti. Itseäni silti nyppi koko ajan se, että kyseessä oli niin ilmiselvästi koirankuppi, että uuden haku oli koko ajan päällä. Oli kyllä ihan käsittämättömän hankalaa löytää nättiä isoa kuppia jossa ei olisi koirankuvia tai luita! Kissatkin olisivat kelvanneet, mutta ilmeisesti eläintarvikkeiden valmistajat vieläkin uskovat, että kaikilla kissanomistajilla on vain yksi katti joka juo päivässä puoli desiä maitoa lautaselta. Englannistakin etsin, mutta Harrordsin kupit olivat tällä kertaa karsean myrkynvihreitä. Jokunen kuukausi sitten löytyi sentään ihan kiva seepraraitainen kuppi, joka veti melkein puolisen litraa vettä ja joka näkyy tässä postauksessa.

Olin tässä kuppiasiassa kautta linjan huomattavankin pitkämielinen, siitä huolimatta että sen huolto oli todella työlästä päivittäisine pesuineen ja vedenvaihtoineen. Plus Lambi usein läträsi sen kanssa ihan tunteella, ja siinä uivat kani, häkinaluset kuin monesti lattiakin. Sinne oli myös ihan hirmuisen kiva viskellä ruokakuppeja ja lelun virkaa toimittaneita pahvirullia ja naruporkkanoita, jotka eivät mitkään kylvystä varsinaisesti nauttineet. Pienten pupurallien seurauksena siellä tapasi olla myös heinää ja papanoita, joten kuppia piti joskus pestä parikin kertaa päivässä. Pulloa tarjottiin kerran tässä välissä uudestaan, mutta ei kelvannut ei sitten millään.

Eräänä kylmänä lopputalven päivänä meni sitten hermot. Kun kerran jopa Lamppu, joka oletettavasti ei ollut eläessään pullosta juonut, oppi Tuikun kasvattajalla moisen taidon, niin miksei sitten Lambikin uudestaan? Viileät ilmat olivat harjoituksiin turvalliset, ja uudella isolla pullolla varustautuneena otettiin vesikuppi pois. Ja eiköhän se ryökäle vuorokauden sisään ryypännyt pullosta kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Nyt sillä on ollut pelkkä pullo monta kuukautta, ja tuossa vieressä se särpii parasta aikaakin kuin kani konsanaan.

Ikinä en tule varmaankaan keksimään että mikä herralle yhtäkkiä iski, suuntaan tai toiseen. Kanit ovat kummia otuksia ja näiden kanssa tapaa iskeä aina milloin mitäkin jännitysmomentteja, jonka puolesta luovuus ja sitkeys ovat kaniemännälle oleellisia ominaisuuksia.